HAPPY

Tämä tulee olemaan rehellinen ja positiivinen päivitys, joten jos olet huonolla tuulella etkä kestä sitä että minä en ole niin lopeta lukeminen tähän.

Hell yeah. Koin omituisen hetken eilen. Jutustelin 'normaalisti' kaverille joka sitten totesi ehkä hiukan vihaiseenkin sävyyn että "Mikä sua vaivaa? Miks sä oot kokoajan tollanen ylipirtee ja hötkyilet sinne tänne, et sä oo yhtään oma ittes! Älä puhu noin kovaa!" tai jotain vastaavaa. Hämmennyin. Aloin miettimään että niin, niinhän mä oonkin aika ylipirtee. Jokunen muukin kaveri on ihmetelly mun Facebookin iloisia päivityksiä, ei ne tosiaan oo ihan mun tapasia jos elämää taaksepäin miettii... "Sä oot angstinen." Niin, niin olin. En enää.

Olen ihminen, teen virheitä ja yritän oppia niistä. Oon tavallaan tullut kaapista ulos oman itseni kanssa (en seksuaalisesti, kyllä mä vaan niistä pojista tykkään edelleen), tällanen mä omassa päässäni aina oon ollu hyvällä tuulella. Nyt vaan uskallan näyttää sen muillekin eikä mua hirveesti kiinnosta mitä ihmiset ajattelee. Oon aivan älyttömän onnellinen! Tekis mieli vaan tanssia ja laulaa kokoajan!

Tähtenä oman elämäni esiintymislavalla.

Oon ymmärtänyt aika paljon omasta itsestäni lähikuukausina. Minkälainen oon, miten käyttäydyn tietyissä tilanteissa, mikä on hyvää ja mikä ei. Ja mikä tärkeintä, oon vihdoin ymmärtänyt sen että ennen kun voi olla onnellinen jonkun toisen kanssa niin täytyy olla onnellinen oman itsensä kanssa. Tiedostan edelleen etten ole täydellinen ja todellakin teen virheitä ja kadunkin niitä varsinkin jos ne tuottaa pahaa mieltä muille. Ennen aina ajattelin etten mitenkään voi olla onnellinen ilman parisuhdetta, jotain aina puuttui. Mut eihän elämäänsä oikeesti voi elää olemalla riippuvainen muista ihmisistä? Tarkotan siis sitä että jos aina kun on yksin niin tuntuu pahalta eikä voi olla edes iloinen. Nyt oon iloinnut niistä hetkistä kun saan olla yksin ja mietiskellä vaikka hyvin useesti kaipaankin muita viereen häsläämään :) Ystävistä vaan osaa iloita enemmän kun on välillä yksinkin.

En myöskään ole masentunut pienistä vastoinkäymisistä enää samalla tavalla kun ennen. "Yhyy kukaan ei rakasta mua" -lause on niin menneen talven lumia. Mitä sitten jos joku ei rakastaiskaan, se ei selkeesti sillon edes ansaitse mun rakkautta, niinkuin monet muut ihmiset miun elämässä! Mä oon turhat itkuni itkeny, keskityn siihen mikä on hyvää ja mikä tekee onnelliseksi, nauran vaikkei naurattaiskaan koska se saa oikeesti nauramaan. Mun masennus on nyt toivottavasti lopullisesti voitettu.

Mitä sydämen asioihin tulee, nyt jos koskaan uskon "löytäväni onnen" myös oman itseni ulkopuolelta. En ehkä tänään tai huomenna, tai ehkä se on jo täällä? Elämä näyttää, mihinkään ei ole kiire.

Happyhappyjoyjoy!

Ainiin, vaikka en millään sitä haluaiskaan myöntää niin kyllä niillä palapeleilläkin on ollut vaikutusta asiaan. Kiitos vaan :) Antakaa mä nyt oon täällä taivaalla vielä toivottavasti ainakin jonkun aikaa, kyllähän se tästä tottakai vielä vituiks menee! Mut en toivottavasti putoa niin pahasti enää.

</ärsyttävänrehellinenpäivitysihanvainomaksiiloksitulevaisuuteen>

//edit. Ai kauhee ku tää blogi on joku itsensätutkistelumeininki selkeesti. Oh well, joskus se on tehtävä.